Onko yrityksellänne muutto edessä?
Suomimuutto Oy toteuttaa yritysmuutot Helsingissä,
Espoossa, Vantaalla ja koko pääkaupunkiseudulla sekä lähialueilla – esimerkiksi Hyvinkäällä, Riihimäellä, Lohjalla ja Porvoossa. Hoidamme niin pienten toimistojen kuin suurten yritystenkin
muutot tehokkaasti ja turvallisesti, jotta liiketoimintanne voi jatkua mahdollisimman häiriöttä.
Asiakkaitamme ovat kaikenkokoiset yritykset toimialaan katsomatta, kattaen esimerkiksi toimistomuutot ja muutot rakennusliikkeille sekä taloyhtiöille.
Teemme muutot laadukkaasti asiakkaan ehdoilla ja panostamme erityisesti sujuvaan ja luotettavaan palveluun. Meiltä löytyy IF vastuuvakuutus muutettavalle irtaimistolle ja kiinteistölle, sekä kuljetusvakuutus koko kuljetuksen ajalle.
Mukautuva muuttopalvelu yritysmuutolle
Tavallisen muuttopalvelun lisäksi teemme muutot tarvittaessa myös avaimet käteen -periaatteella, jolloin voit jättää koko prosessin meidän huoleksemme tavaroiden pakkaamisesta lähtien. Halutessasi voit valita muuttopalveluun mukaan vain tietyt lisäpalvelut, esimerkiksi muuttolaatikoiden vuokraamisen ja pakkausmateriaalien toimituksen. Tarvittaessa saat kauttamme myös siistit varastotilat tarvitsemallesi ajalle.
Palvelu räätälöidään asiakkaan toiveita ja tarpeita vastaavaksi niin aikataulun, kuin käytännön toteutukseen liittyvien yksityiskohtien puolesta. Meiltä saat muuttopalvelun samaan hintaan viikonpäivästä riippumatta, ei lisäveloitusta viikonlopuista.
Artikkelit

Muutto-ohjeet yritysmuuttoon
Valmistautuminen ja ohjeet yritysmuuttoon Yritysmuutto on aina iso askel – oli kyseessä pieni toimiston muutto, koko yrityksen siirto uusiin toimitiloihin

Muuttoehdot
Tällä sivulla esitetään Suomimuutto Oy:n muuttoehtojen pääkohdat, jotka koskevat kotimuuttoja, yritysmuuttoja ja kuljetuspalveluita Suomessa ja ulkomailla. Tutustu ehtoihin huolellisesti ennen
Miksi valita meidät yritysmuuttoon?
Nopea ja tehokas toteutus
Minimoimme yrityksen seisokit ja turhat viiveet.
Turvallinen käsittely
Kalusteet, elektroniikka ja arkistot kuljetetaan huolellisesti.
Kokenut henkilöstö
Ammattitaitoiset muuttomiehemme hallitsevat niin pienet kuin laajat yritysmuutot.
Kaikki palvelut samasta paikasta
Meiltä saat pakkaus-, kuljetus- ja varastointipalvelut sekä kalusteiden purku- ja asennuspalvelut.
Mahdollisuus kierrätykseen
Vanhat kalusteet ja tarpeettomat tavarat voidaan toimittaa vastuullisesti kierrätykseen muuton yhteydessä.
Yritysmuutto sujuvasti avaimet käteen -palveluna
Yritysmuutto voi olla suuri urakka – mutta meidän kanssamme se hoituu hallitusti. Tarjoamme kokonaisvaltaisen muuttopalvelun, jossa voimme hoitaa kaiken pakkaamisesta huonekalujen kokoamiseen ja tavaroiden purkuun uudessa toimitilassa.
Saat kauttamme myös muuttolaatikot ja kaikki tarvittavat pakkaustarvikkeet, jotta muutto sujuu ilman ylimääräistä säätöä. Halutessanne hoidamme myös kalusteiden purkamisen, kuljetuksen ja uudelleenasennuksen uuteen toimistoon. Tarpeettomat kalusteet voidaan kierrättää vastuullisesti osana muuttopalvelua.
Asiakaslupauksemme
- Selkeä hinta ilman piilokuluja
- Nopea ja tehokas muutto – minimoimme seisokit
- Turvallinen käsittely myös elektroniikalle ja arkistoille
- Kaikki palvelut yhdestä paikasta – pakkaus, kuljetus, varastointi, kalusteiden asennukset ja kierrätys
Tilaa yritysmuutto helposti
Referenssit